#LupausSuomelle: Kemian alan liitot mukaan Olympiakomitean liikuntahaasteeseen – tukee erinomaisesti alan veto- ja pito-ohjelmaa

Kemianteollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ovat mukana innostamassa kemianteollisuuden ja lähialojen yli 350:tä työpaikkaa ja noin 40 000:ta palkansaajaa mukaan Suomen Olympiakomitean Suomi – toimintakykyinen kansa ja maa -kampanjaan. Liittojen tavoitteena on, että kaikki pysyvät hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa töissä ja vapaa-ajalla.

Liitot julkaisivat 31. toukokuuta alojen yhteisen #KunnonKemiaa videon arkiliikunnan, hyvän ravinnon ja unen merkityksestä jaksamiselle. Videolla kannustetaan työpaikkoja ja niiden henkilöstöä mukaan #LupausSuomelle-haasteeseen.

– Liitot kannustavat kiinnittämään huomiota arjen liikkumiseen, terveelliseen ruokavalioon sekä riittävään lepoon. Kenestäkään ei ole tarve tehdä huippu-urheilijaa, vaan pääviestimme on, että jokainen voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa työpäivän aikana ja vapaa-ajalla yksinkertaisilla toimilla, sanoo Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

Liittojen #LupausSuomelle on, että ne jakavat hyväksi koettuja konkreettisia ideoita kemianteollisuudesta ja sen lähialoilta kaikkien työpaikkojen käyttöön ja innostavat alan työpaikkoja ja henkilöstöä toimimaan sen eteen, että henkilöstö olisi toimintakykyinen työuran aikana ja sen jälkeen. Liitot ja niiden henkilöstö lähtevät myös mukaan haasteeseen. Yhteistyö Olympiakomitean kanssa jatkuu muun muassa työpaikoille suunnattuina tietoiskuina.

Liittojen yhteinen veto- ja pito-ohjelma

Liikuntahaaste linkittyy myös erinomaisesti Kemianteollisuuden liittojen yhteiseen veto- ja pito-ohjelmaan, jolla edistetään alojen vetovoimaisuutta ja työntekijöiden sekä toimihenkilöiden pysyvyyttä aloilla. Siinä tavoitteena on parantaa eri ikäisten työssäjaksamista ja pidentää työuria. Veto- ja pito-ohjelmasta sovittiin viimeisimmällä TES-kierroksella.

Työpaikkoja ja niiden henkilöstöä varten liitot julkaisivat 31. toukokuuta oppaan, johon on koottu alan luottamushenkilöiltä ja henkilöstöjohdolta hyviä käytäntöjä ja konkreettisia esimerkkejä eri ikäisten työntekijöiden ja toimihenkilöiden työssä jaksamisen edistämiseksi. Opas sisältää muun muassa hyviä käytäntöjä avoimeen viestintäkulttuuriin, vinkkejä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen työaikajärjestelyillä sekä työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyöhön työkyvyn ylläpitämiseksi.

– Oppaassa on esitetty työpaikoilla hyväksi todettuja toimintamalleja ja näkemyksiä siitä, mitä voidaan tehdä työssäjaksamisen ja elämänhallinnan edistämiseksi yksilö- ja työpaikkatasolla. Olemme innoissamme, että pääsemme jakamaan näitä hyviä käytäntöjä alan sisällä. Haluamme tuoda käytännönläheiset ratkaisut kaikkien työpaikkojen käyttöön. Valitettavan usein työkyvyn ylläpitämisen edistäminen jää suunnitelmien tasolle sanoo Ammattiliitto Pron kemian alan sopimusalavastaava Taru Reinikainen.

Veto- ja pito-ohjelmalla kannustetaan työpaikkoja ja niiden henkilöstöä etsimään keinoja muun muassa mielen joustavuuden eli resilienssin parantamiseksi elämän vastatuulissa ja muutostilanteissa. Mielen joustavuutta ovat esimerkiksi ongelmanratkaisutaidot, suunnitelmallisuus sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot.

– On tärkeää etsiä ja jakaa hyviä käytäntöjä, joilla työntekijöiden resilienssiä parannetaan muuttuvassa työelämässä. Resilienssi koostuu yksilön voimavaroista, taidoista ja vahvuuksista, joita ihmistä arvostavalla johtamisella ja työkulttuurilla voi tukea. Näiden tekijöiden tarkoituksena on ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa elämässä menestymistä, sanoo Teollisuusliiton kemian sektorin sopimusasiantuntija Mari Tuomaala.

Kampanja nostaa esiin, että osaamisen kehittäminen on osa työpaikan kilpailukyvyn ja työntekijöiden hyvinvoinnin edistämistä. Oppaassa painotetaan moniosaamisen kulttuurin luomista yhdessä työpaikan johdon, esihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa.

– Uuden oppiminen, osaamisen kehittäminen sekä vaikuttaminen omaan työskentelyyn kasvattavat tuottavuutta, vahvistavat motivaatiota ja lisäävät kokemusta työn merkityksellisyydestä ja mielekkyydestä. Samalla edistetään ja ylläpidetään työkykyä, jolloin mahdollistetaan menestyvä ja vakaa yritystoiminta, sanoo Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kemian alan sopimusalavastaava Mia Adolfsson.

#LupausSuomelle
#KunnonKemiaa
#YhteistäKemiaa

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.